top of page

GRITBIRD OY

Gritbird Oy syntyi Lahdessa vuonna 2017 ajatuksesta alkaa valmistamaan uudenlaisia ulkokuntoilulaitteita, joissa yhdistyisi maisemaan soveltuva muotoilu ja liikunnallinen toiminnallisuus. 

 

Tuotekehityksemme lähtökohtana on tuoda markkinoille näyttäviä kehonpainoharjoitteluvälineitä, joilla voi harjoittaa tehokkaasti koko kehon lihasryhmiä, ja jotka vastaisivat tehokkaasti nykyajan ympäristön ja käyttäjien vaatimuksiin. Toimintamme raamit muodostuvat seuraavista arvoista: kotimainen valmistus, kestävät materiaalit, maisemasuunnittelun huomioon ottaminen, käyttäjäystävällisyys, edistyksellinen toiminnallisuus ja isossa kuvassa kansanterveyden edistäminen.

 

Gritbird Oy:n tuotteissa toiminnallisuudesta ja laadukkuudesta ei ole tingitty designin kustannuksella, vaan päinvastoin. Onnistunut muotoilu mahdollistaa monipuolisen toiminnallisuuden, kustannustehokkuuden ja laadukkuuden. Suomessa valmistettuna.

IMG_0926-min.JPG

MIKSI GRITBIRD?

KOTIMAINEN VALMISTUS

Tuotteemme valmistetaan Suomessa kestävistä ja ekologisista materiaaleista. Haluamme tukea kotimaista työtä omassa hankinnassa ja valmistuksessamme.

Turvallisuus on meille myös ensisijaisen tärkeää, ja tuotteemme ovatkin TÜV -sertifioituja.

5 VUODEN MATERIAALITAKUU

Gritbird-ulkokuntoilulaitteilla on 5 vuoden materiaalitakuu. Tuotteidemme materiaalivalintojen ansiosta ne kestävät kovaakin käyttöä. Ilkivallan sattuessa tuotteisiimme saa helposti varaosia.

KUSTANNUSTEHOKKUUS

Tuotteemme ovat kompaktista koostaan huolimatta liikunnallisesti monipuolisia. Yhdellä laitteella voidaan tehdä kymmeniä eri liikkeitä ja harjoitella koko kehon lihasryhmät. Tuotteissamme ei ole liikkuvia osia, joten niiden vähäinen huoltotarve säästää elinkaarikustannuksissa.

YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISYYS

Tuotteidemme levymateriaaleina käytetään kestävää ja ekologista kierrätysmuovia. Metalliosat ovat korroosiota kestävää ruostumatonta terästä, joka on 100% kierrätettävää.

IMG_1610-min.jpg

MIHIN?

Kaupungistumisen myötä esteettisten ja monipuolisten viheralueiden, liikuntapaikkojen ja kotipihojen merkitys korostuu. Kerrostalojen pihoille kaivataan tekemistä, ja leikkipaikkoja suunniteltaessa myös aktiivisten aikuisten tarpeet tulee ottaa huomioon. Lasten vahtiminen leikkipaikoilla voi olla hyvinkin aktiivista ajanviettoa, mutta välillä jälkikasvun syventyessä leikkeihin kavereiden kanssa olisi vanhemmilla erinomainen mahdollisuus huolehtia omasta hyvinvoinnistaan ja kuntoilla. Miksei siis leikkipaikkojen vakiovarusteisiin kuuluvien keinujen ja hiekkalaatikoiden yhteyteen asennettaisi monipuolista ulkokuntoilulaitetta, jota vanhemmat voisivat hyödyntää yhteisen ulkoiluhetken aikana ja josta parhaimmillaan olisi myös iloa nuoremmalle väelle.


Gritbird-tuotteet vastaavat näihin tarpeisiin tarjoamalla liikunnallisesti monipuoliset ja maisemasuunnitteluun sopivat liikuntavälineet kaikkien saataville. Gritbird-ulkokuntoilulaitteet soveltuvat erinomaisesti kuntoilureittien varrelle, viheralueille, rannoille ja taloyhtiöiden pihoille.

TUOTTEET

Kuva 20-min.jpg
Kuva 48-min_edited.jpg
Kuva 56-min_edited.jpg

GRITREE

Toiminnallisesti ensiluokkainen suspensioharjoittelulaite. 4 harjoittelupistettä, yli 60 eri kehonpainoliikettä.

GRITBIRD

Innostava ja kustannustehokas ulkokuntoilulaite julkisille paikoille ja taloyhtiöille. Yli 30 eri kehonpainoliikettä.

GRITBOX

Toiminnallinen hyppyboksi vatsapenkki ja GHR-ominaisuuksilla. Sopii muotoilultaan yhteen Gritbird- ja Gritree-ulkokuntoilulaitteiden kanssa.

LÖYDÄ LÄHIN GRITBIRD-KUNTOILULAITE

Löydä Gritbird
bottom of page